Huonekaluliike Timo Ylisen joulukalenterin viimeinen luukku on auki ja siinä sukelletaan nostalgisiin lapsuuden tunnelmiin: Arvaa kenen aito 1960-luvun rattikelkka? Vihjeenä voisi sanoa, että tämän rattikelkan omistaja liittyy huonekaluliikkeen talon historiaan 35 viimeisen vuoden osalta hyvinkin olennaisesti.
OIKEA VASTAUS: Timon kelkkahan se. Onpa säilynytkin hyvin vanhempien vintillä ja sieltä aikanaan kulkeutunut omaan varastoon. Kelkkakelien myötä onkin hyvä toivottaa kaikille oikein riemukasta joulunaikaa! Kiitos kaikille joulukalenteriin kommentoineille, sitä seuranneille ja tykänneille.
Luukun #23 takaa avautuu kiinnostava seikka: mistä tulee nimi Sininen talo? Millainen historia nimen taakse kätkeytyy?
OIKEA VASTAUS: Sininen talo on nykyisten omistajien Timo ja Raija Ylisen matkassa kulkenut lähes koko huonekaluliikkeen toiminnan ajan. Huonekaluliike Timo Ylinen tuntui pitkältä nimeltä ja sen rinnalle haluttiin keksiä iskevämpi nimi mainoksia varten. Sininen talo tuli jo 2-vuotismainokseen, mistä lähtien sitä on käytetty.
Luukun #22 takaa päästään kurkistamaan vähän väri- ja valmistusmateriaalien muuttumista vuosikymmenien varrella Huonekaluliike Timo Ylisen aloittaessa 1980-luvun lopulta 2020-luvulle asti. Neljä vuosikymmentä on huonekaluja myyty ja tietyllä aikajänteellä joku väri tai materiaali on aika ajoin ollut enemmän suosiossa luoden ominaisen leiman kyseiselle ajanjaksolle. Huonekaluja ei toki vaihdeta kertaheitolla vaan pikku hiljaa, ja siten eri värit ja materiaalit kulkevat siellä kotonakin vierekkäin sulassa sovussa.
Aloittaessa huonekalukauppaa 1980-luvun lopussa olivat nahkasohvat suosittuja, niiden päävärit olivat mustan, ruskean lisäksi valkoinen, mutta trendiväreinä olivat myös värikkäät, kuten pinkin ja persikan väriset nahkasohvat. Kangassohvissa oli paljon kuviota; muun muassa kukka- ja raitakuoseja. Värisävyt vaihtelivat laidasta laitaan. Kalusteissa mm. lipastot ja hyllyt olivat pääosin mäntyä ja koivua ja mustat kalusteet olivat myös suosittuja.
1990-luvulla mänty jatkoi suosiotaan ja sen rinnalle tuli kirsikkaa ja pyökkiä ja petsattua koivua ja mäntyä. Kangassohvissa suosioon alkoi tulla enemmän vihreää ja sinistä eri sävyissä sekä -90-luvun lopussa erityisesti pähkinän värisiä kalusteita. Kalusteissa oli suosittua myös yhdistää valkoisen sävyjä, kuten vaniljaa, pähkinään ja kirsikkaan tai esimerkiksi siniseen, vaikka valkoinen ei itsessään ollut kovin suosittua tässä vaiheessa.
2000-luvulla värit alkoivat pikku hiljaa vaalentua ja haaleta. Mäntykalusteiden suosio oli hiipunut lähes täysin ja kirsikka, pähkinä ja pyökki alkoi tehdä tilaa valkoiselle.
2010-luvulla nahkasohvien suosio oli laantunut ja kankaiset sohvat olivat huomattavasti suositumpia. Pääväreiksi asettui valkoinen ja harmaa eri sävyineen.
Viime vuosina puun väri kalusteissa on nostanut suosiotaan ja puun väriä on muun muassa yhdistetty valkoisen kanssa. Mustaa väriä on myös tullut kalusteisiin ja maan läheiset sävyt ovat suosiossa. Todennäköisesti trendi on menossa enemmän erilaisiin väreihin, kuten vihreään, joka on jo nähtävillä sisustuksessa.
Kurkkaa videolta värimaailman muutosta 2001 vs. 2017
Luukun #21 takaa avautuu huonekalujen nostalgiaa ja arvaillaan mikä on kuvan hittituote sieltä 1980-luvun lopulta ja vielä 1990-luvun alkupuolelta?
OIKEA VASTAUS: vesisänky.
Vesisänky oli kova sana 1980-luvulla ja siitä kiinnostuivat lähes kaikki. Vesisänky mullisti sänkymarkkinat siinäkin mielessä, että nukkumiseen ja sängyn laatuun alettiin kiinnittää huomiota. Tämä toi markkinoille parempia vaihtoehtoja patjoista ja sängyistä. Tästä IltaSanomien artikkelista voi lukea lisää vesisänkyjen historiasta.
Luukun #20 takaa avautuu myös historian havinaa huonekaluliikkeen toiminnan varrelta. Huonekaluja on kuljetettu kotiin 35 vuotta ja hieman haastaviakin tapauksia löytyy – arvaisitko mikä on yksi erikoinen tapa, miten on huonekalu saatu sisälle asti toimitettua?
OIKEA VASTAUS: Köysillä vintin ikkunasta.
Erään kerran oltiin toimittamassa sohvaa asiakkaalle ja perillä se piti saada yläkertaan. Lopulta jouduttiin toteamaan, että ainoa tapa saada sohva vintille oli ulkoa yläkerran ikkunan kautta.
Kokemäen joulunavauksen kirjainkilpailun satoa löytyi vielä varaston uumenista. Lehdessä oli aikoinaan lukijoille sana-arvoitus, johon piti etsiä kirjaimet yritysten ikkunoilta. Jokainen yritys sai heille arvotun kirjaimen ja sen sai piilottaa haluamallaan tavalla ikkunaan. Löydätkö mikä kirjain on luukun #19 kuvassa? Kaikkien Facebookissa tai Instagramissa kommentoineiden kesken arvotaan kylpyhuoneen matto (50x80cm).
OIKEA VASTAUS: K-kirjain.
Kuvassa on K-kirjain kallellaan, vihreäksi maalattuna ja lauseessahan kerrotaan, että tonttujoukkohan se siinä jo koolla on eli K-kirjaimen päällä.
Luukku #18 takaa aukeaa hieman huonekaluteollisuuden historiaa ja katsahdetaan työllisyyslukujen kautta miten huonekaluala on muuttunut Huonekaluliike Timo Ylisenkin toiminnan aikana. Mitkä vaihtoehdoista pitävät paikkansa?
Huonekaluala Suomessa työllisti:
A 1980-luvun lopulla n. 4000 suomalaista B 1990-luvun alussa n. 5000 suomalaista C 1980-luvun lopulla n. 14 000 suomalaista D 2010-luvun lopulla n. 2000 suomalaista E 2010-luvun lopulla n. 8000 suomalaista
OIKEA VASTAUS:
Paikkansa pitävät B, C ja E.
Huonekaluteollisuuteen lasketaan kodin huonekalujen valmistajat, toimisto- ja julkiskalusteyritykset, keittiökalusteiden ja muiden kiintokalusteiden tekijät sekä mittatilauksena erilaisia erikoiskalusteita valmistavat yritykset.
Huonekaluteollisuus työllisti suurimmillaan 1980-luvun lopussa lähes 14 000 suomalaista. Lamavuodet 1990-luvun alussa romahduttivat alalla työskentelevien määrän noin 5000 suomalaiseen. Konkurssiin hakeutui suuri määrä huonekalualan yrityksiä.
1990-luku muokkasi huonekalualaa muutenkin valtavasti. Suomalaiset yritykset siirsivät huonekalujen valmistusta palkkatasoltaan halpoihin maihin, erityisesti uudelleen itsenäistyneisiin Baltian maihin. Huonekalujen vienti ulkomaille veti vielä vuosituhannen vaihteeseen saakka enemmän kuin niitä tuotiin Suomeen. Yksi viennin pienentymisen syitä oli Neuvostoliiton romahtaminen ja idänkaupan loppuminen. Tuonnin kasvamisen takana puolestaan oli muun muassa ruotsalaisen huonekalujätin Ikean myymälän avaaminen Suomeen vuonna 1996.
2000-luvun vaihteessa kiinnostus huonekalu- ja sisustusalaa kohtaan on saanut jatkuvaa kasvua ja 2010-luvun lopulla huonekaluteollisuus työllisti noin 8000 suomalaista. 2000-luvulla huonekalukauppa on alkanut keskittyä ketjuille, jotka alkoivat tuoda halpoja kalusteita ulkomailta. Verkkokauppa on myös osaltaan muuttanut alaa, kuten monia muitakin aloja.
Joulukalenterin luukun #17 takaa avautuu Huonekaluliike Timo Ylisen alkutaipaleelta muisteluja: Tiedätkö tai arvaatko mikä oli sunnuntainäyttely? Tämä liittyy ajan käytäntöihin sunnuntain aukioloista.
OIKEA VASTAUS: Sunnuntaisin kauppojen aukiolot olivat hyvin rajoitettuja vielä 1980-luvulla. Lainsäädäntö ei sallinut kaupankäyntiä sunnuntaisin. Oli kuitenkin mahdollista pitää sunnuntainäyttely, mikä tarkoitti, että myydä ei saanut. Jokaiseen sunnuntainäyttelyyn piti erikseen hakea lupa viranomaiselta, joka sekin oli oma prosessinsa. Huonekaluliike Timo Ylinen muistelee pitäneensä yhden ja ainoan sunnuntainäyttelyn liikkeensä toiminnan aikana, sen alkutaipaleella. Väkeä oli ollut paikalla silloin valtavasti.
Luukun #15 takaa avautuu taasen historian havinaa ja ollaan talon historiassa päästy 1980-luvulle. On ehkä liian helppoa kysyä, minä vuonna Huonekaluliike Timo Ylinen aloitti toimintansa, koska tänä vuonna on vietetty tasavuosia. Mutta muistatko tai arvaatko milloin liikkeen avajaiset pidettiin? Vihje: YK:n päivä on samana päivänä.
OIKEA VASTAUS: 24. lokakuuta 1987 pidettiin huonekaluliikkeen avajaiset. Luukun kuva on avauspäivältä. Tänä syksynä tuli siis 35 vuotta täyteen huonekalukauppaa. Kokemäen Yrittäjät ry myönsi kunniakirjan ansiokkaasta pitkäkestoisesta yrittäjyydestä marraskuussa 2022.
Luukun 14 takaa aukeaa edelleen valoon ja valaisemiseen liittyvä kysymys. Led-lamput ovat olleet markkinoilla jo jonkin aikaa, mutta edelleen käytössä on myös vanhempia lamppuja. Luukun #14 kysymys kuuluukin miten paljon 40 watin lamppu vastaa led-lamppua tehoina? Entä paljonko euroissa kuluttaa led-polttimo ja 40 watin lamppu kuukausittain, jos niitä käytetään joka päivä 8 tuntia sähkön hinnan ollessa 0,25 €/kWh tai 0,50 €/kWh?
OIKEA VASTAUS: 40W hehkulamppu vastaa noin 6 watin led-polttimoa (itse asiassa valmistajasta riippuen 6–9 watin led-polttimoa).
6W led-polttimo tuottaa suurin piirtein saman valomäärän, mutta led-lampun energiankulutus on huomattavasti pienempi. Lampun käytön hinta saadaan laskemalla lampun teho kilowateiksi muunnettuna ja kerrottuna paloajalla vuorokaudessa ja vielä käyttövuorokaudet huomioituna.
Tällöin esimerkiksi kuukauden (30 vrk) aikana joka päivä kahdeksan tuntia käyttäessä sähkön hinnan ollessa 0,50 €/kWh:
40W hehkulampun kulutus on 4,8 € kuukaudessa (30 vrk) – sähkön hinnan ollessa 0,25 €/kWh, kulutus on 2,4€.
6 W led-lampun käytölle hintaa tulee 0,72 € kuukaudessa (30 vrk) – sähkön hinnan ollessa 0,25 €/kWh, kulutus on 0,36 €.
Varsinkin näin energiakriisin keskellä, on hyvä olla tietoinen kuinka paljon oman kodin sähkölaitteet kuluttavat watteina ja siten myös euroina.
Led-lampuista kannattaa lukea lisää, vaikkapa tästä ylen artikkelista vuodelta 2017, jossa on vertailtu lamppujen kestävyyttä ja esimerkiksi hinta-laatusuhdetta.
Led-polttimoita saatavilla myös meiltä liikkeestä.