Tyyny pitäisi vaihtaa jopa vuoden välein – pesu vähintään tuplaa käyttöiän

Unen laadun asiantuntijat sanovat, että tyyny tulisi vaihtaa jopa vuoden tai 1,5 vuoden välein, kertoo Kauneus&Terveys.

Vuonna 2006 tehdyn Allergy-tutkimuksen mukaan 1,5 vuotta vanhassa tyynyssä voi kasvaa jopa 47 eri sienilajia. Astmaatikolle vanha tyyny voi vielä pahentaa oireita. Asiantuntijat kehottavat vaihtamaan tyynyn uuteen 1,5 vuoden välein ja viimeistään parin vuoden päästä heittämään kaatopaikkakuormaan. Näin ainakin, jos ei tyynyä pysty pesemään.

Tyyny suositellaankin pesettävän pari kertaa vuodessa 60 asteessa, kertoo Yhteishyvä. Yksi suomalaisille tuttu keino, on kovilla pakkasilla viedä petivaatteet ulos. Tähän kuitenkin tarvitaan -28 asteen pakkanen.

Pesemällä tyynyn käyttöikä pitenee

Pesu tuplaa tyynyn käyttöiän. Valmistajat suosittelevat pesemään tyynyn 2-4 kertaa vuodessa 60 lämpöasteessa. Silti noin kolmen vuoden välein olisi tyyny hyvä uusia.

Tyyny on merkittävässä roolissa erityisesti selkä- ja niskavaivaisille. Huonosti nukuttu yö voi johtua myös huonosta tyynystä.

Lisää tyynyn ja muiden petivaatteiden hoito-ohjeita löydät Familonin sivulta.

Lähde: Kauneus&Terveys, 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s